Varsinais-Suomi

vihreä (yö)perhonen 1

Perhonen oli n.7 cm, viipyi ulko-ovessa aamusta pitkälle päivään eikä häiriintynyt kuvaamisesta. Kuvattu joskus heinäkuun lopulla. Samanlainen perhonen havaittiin myöhemmin toisen rakennuksen ulko-ovessa mutta se oli väriltään vaaleanruskea.

Saaristomeren kaksoset

Mikä laji?

Tällainen supernopea kiitäjä vieraili mökkimme kukissa Taivassalossa Lounais-Suomessa. Erittäin vaikea kuvattava nopeutensa vuoksi! Näin samanlaisen kiitäjän myös Turun Artukaisissa Elokuun aikana. Kiitäjällä oli ihan oikean näköiset silmät, jotka kiilsivät salamalla otetuissa kuvissa! Mikä laji???

Kyy kävi pöntössä ja loi nahkansa lähtiessä.

Kyyn nahka oli jäänyt tiaispöntön ulkopuolelle, kun se oli poistunut pöntöstä. Pönttö oli noin 1,5m korkeudella männyssä, vähän alaoksia. Häntä oli pöntön sisällä, mistä päättelin, että kyy oli ollut pöntön sisällä. Kirjosiepon valmis pesä pöntössä, ei merkkejä poikueesta.

Ohdakeperhonen

Ja nyt oli sitten NIIN KUIVA kesä, että perhonenkin joutui pihalta tulla imemään koirien eritettä. Liekö jano, vai olisiko siihen jokin muu selitys.

"Kenenköhän jäännökset"?

Tämä löytyi pienestä kalliosaaresta Saaristomerellä elokuun alussa -06. Lapsia kiinnosti minkä eläimen jäännökset mahtavat olla kysessä. Me vanhemmat emme osanneet vastata... Löytyisiköhän täältä apua?

Soraharju on luonnon katedraali

Virttaan-Säkylän harju on yksi maamme merkittävimmistä pohjavesialueista. Harjualueella sijaitsee mm kaksi suurta lähdettä, joista toinen, Alastaron Myllylähde antaa vetensä Säkylän Pyhäjärvelle. Harjualueella on useita vedenottamoita, jotka pumppaavat raikasta pohjavettä ympäristökuntien tarpeisiin.

Turun Seudun Vesi Oy ajaa eteenpäin hankettaan rakentaa harjulle tekopohjavesilaitos. Imagollisista syistä Turku ja vesilaitoksen muut jäsenkunnat haluavat seudulle "pohjavettä". Yhtiö esittää toinen toistaan upeampia tieteellisiä todisteita siitä, miten vähän alkuperäinen luonto ja harjualue kärsii vedenottamosta. Tekopohjavesilaitos tuottaa toimiessaan 80.000 - 100.000 m3 vettä vuorokaudessa ja korvaava vesi pumpataan harjun laelle Kokemäenjoesta.

Ikinä tämmöistäkään nähnyt...

Heips! Tämmöiseen yksinkertaisen kauniiseen siivekkääsen törmäsin juhannuksena, lähellä Turkku. Varmastikin tosi yleinen ja kaikki tunnistaa mut minä en... Anteeksi huono puhelimella otettu kuva. jussi

Perhostoukka

Minkä perhosen toukka tämä on?

Rantamaisemaa Piikkiöstä

Yhdistele sisältöä